perjantai 29. toukokuuta 2020

Posti: Suomalaiset lähettävät yhä enemmän digiviestejä – postimerkkien hintoja tarkistetaan jakelun kustannusten kattamiseksi


Postin käteismaksullisten kirjepalveluiden hinnat muuttuvat 12. kesäkuuta 2020. Käteismaksullisia kirjepalveluita ovat mm. postimerkillä maksetut kotimaan ja ulkomaan kirjeet, jotka kuuluvat yleispalvelun piiriin.

– Suomalaiset arvostavat edelleen aitoa korttia ja kirjettä, vaikka yritysviestinnän lähetysmäärät vuosittain ovatkin digiaikana vähentyneet. Ilahduttamisen ajatus on kuitenkin erityisesti tänä aikana ihmisten sydämellä, Tuija Åkerman Postista sanoo.

Suomalainen kuluttaja käyttää kirjeiden lähettämiseen keskimäärin alle 20 euroa vuodessa. Hintojen muuttuminen tarkoittaa hänelle korotuksena alle kahta euroa vuodessa.

Korotuksilla varmistetaan yleispalvelu koko maassa


Muutoksen taustalla on kirjeiden jakelumäärien voimakas lasku viestinnän siirtyessä verkkoon. Tammi-maaliskuussa kirjeiden jakelumäärä väheni 15 prosenttia. Postimerkillisten yleispalvelukirjeiden osuus väheni 2,6 prosenttiin kaikista Postin jakamista lähetyksistä.

– Joudumme nostamaan hintoja, jotta maksut kattavat jakeluverkon kustannukset jakelumäärien vähentyessä. Kun kortteja ja kirjeitä lähetetään vähemmän, sitä suuremmaksi nousee yksittäisen kirjeen tai kortin käsittely- ja jakelukustannus. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että aidoilla kirjeillä ja korteilla on kysyntää vielä pitkään niiden erinomaisen huomioarvon vuoksi, Tuija Åkerman kertoo.

Postimerkillä maksettujen kirjeiden käsittely ja lajittelu sisältävät useita manuaalisia työvaiheita keräilystä lajitteluun ja jakeluun.

Normaalina jakelupäivänä kilometrejä kertyy postinjakelussa yhteensä noin 320 000 km. Postimaksujen hinnoittelulla, joka kattaa jakeluverkon kustannukset, Posti voi varmistaa yleispalvelun koko maassa.

Postin toiminta rahoitetaan sen asiakkaiden maksamista palveluista eikä yhtiö saa toimintaansa valtion tukea.


Kirjeet kotimaahan on luokiteltu grammapainon mukaan neljään painoluokkaan. Enintään 50 gramman kotimaan kortin ja kirjeen hinta on 12. kesäkuuta 2020 alkaen 1,75 euroa (+0,15 euroa). Enintään 20 gramman ulkomaan kortin ja kirjeen hinta on Priority-luokassa 1,85 euroa (+0,15 euroa). Joulutervehdyksen hinta nousee 1,20 euroon (+0,10 euroa).

Kaikkien kotimaan painoportaiden hinnat ovat ikimerkin kerrannaisia. Kevyimpään kirjeeseen tai postikorttiin (1-50 g) riittää yksi ikimerkki, seuraavaan painoluokkaan (51-250 g) riittää kaksi ikimerkkiä ja kolmanteen painoluokkaan (251-1000 g) tarvitaan neljä ikimerkkiä. Painavimmat kirjeet kahteen kiloon asti kulkevat kuudella ikimerkillä.

Kaikki ennen hinnankorotusta ostetut kotimaan ja ulkomaan ikimerkit kelpaavat sellaisenaan ilman lisämerkkejä myös hinnankorotuksen jälkeen. Vanhoja 1. ja 2. luokan ikimerkkejä voi käyttää edelleen lähettämiseen. Niiden arvo vastaa kotimaan ikimerkkiä, jonka arvo 12.6. alkaen on 1,75 euroa.

Kaikkien kirjepalveluiden uudet hinnat ovat nähtävillä Postin kotisivuilla olevasta hinnastosta www.posti.fi/hinnat. Muutokset eivät koske sopimusasiakkaiden hintoja.

Postimerkkejä voi ostaa noin 3200 myyntipisteestä tai Postin verkkokaupasta: www.posti.fi/ostoksille.

Palvelut pysyvät sisällöltään muutoin samana, mutta Postivakuutetusta lähetyksestä poistetaan lisäpalvelu Postiennakko. Lisäpalvelu ei ole 12.6. jälkeen liitettävissä postivakuutettuun lähetykseen. Uudet ehdot löytyvät osoitteesta www.posti.fi/ehdot.

Lähde ja teksti:
Posti Groupin mediatiedote 12.5.2020

maanantai 25. toukokuuta 2020

Suomen pikajakelupostia (kohde 2)


#postimerkkeilija -lehti esittelee lehden toimituksen kokoelmaa Suomen pikajakelupostista, kohde kerrallaan ja satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki kohteet ovat löydettävissä Suomen pikajakeluposti -tunnisteella.

Pikajakeluposti tarkoittaa postilähetyksiä, jotka lähettäjä on halunnut lähettää vastaanottajalle postilähetyksen tavallista kulkuaikaa nopeammin eli pikana. Pikajakelu merkitään lähetykselle selkeästi esimerkiksi pikajakelulipukkeella. Pikajakelusta suoritetaan postille erillinen lisämaksu tai tavalliseen lähetykseen verrattuna suurempi postimaksu.


Kuvassa on kirje pikajakelupostissa ja lentopostissa Helsingistä 4. huhtikuuta 1950 Lontooseen Englantiin, jonne kirje on saapunut vielä samana päivänä. Kirjeen lähettämisestä lentopostissa kertoo kirjekuori, johon on painettu VIA AIR MAIL -teksti sekä kuoren ympäri kulkeva sininen ja punainen raidoitus lentokoneen kuvineen. Kirjeen lähettämisestä pikajakelupostissa kertoo Exprès-lipuke eli pikajakelulipuke sekä todennäköisesti Englannissa kuoren päälle lyöty EXPRESS FEE PAID -leima (suomennettuna pikajakelumaksu maksettu).

Kuorella oleva pikajakelulipuke on tyyppiä 12, joka oli lähteenä käytetyn tutkimuksen perusteella käytössä vuosina 1946–1948, mutta tämän kohteen perusteella lipuketyyppi oli käytössä ainakin vuoteen 1950. Vaaleanpunaista paperia olevassa lipukkeessa on läviste 9,3. Kyseessä on ns. kapea malli (33 mm x 18 mm).

Postimaksu 48,00 markkaa: kirje ulkomaille 20 grammaan saakka 1.11.1949–31.12.1951 20,00 markkaa + kirjeen lentopostilisä Eurooppaan (pois lukien Neuvostoliitto) jokaiselta viideltä grammalta 24.10.1945–30.9.1957 3,00 markkaa + pikajakelu 1.1.1948–31.12.1951 25,00 markkaa. Näin ollen kirje on painanut korkeintaan viisi grammaa.

Kuoren takana on Lontoon tuloleima.

Lähteet:
Forschungsgemeinschaft Nordische Staaten e.V. im Bund Deutscher Philatelisten e.V.: Die Postgebühren Skandinaviens, Saksa 1999
Kaj Hellman ja Raimo Peltonen: Suomen Exprès-lipukkeet, Finlandia 95 Bulletin 3, 1995
Aapo Korte: Suomalaista pikajakelupostia – Osa 1, Filatelisti 4/2017
Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992

Lisää luettavaa aiheesta (lähteiden lisäksi):
Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016
Pauli Hakala: Expres kortti 1917, Postileimakeräilijä 3/1977
Petteri Hannula, Hannu Rasehorn ja Juha Valtonen: Modernin filatelian postitaksat, Espoo 2002
E. A. Hellman: Suomen Exprés-lipukkeet, Tavastex 77 -näyttelyluettelo, Hämeenlinna 1977
Kaarlo Hirvikoski: Postihistoriallinen kokoelma, Suomen Filatelistiliiton julkaisuja, Helsinki 2003
Erik Johanson: Postia ulkomailta omilla lipukkeilla, Fenno-Scandia 2/1999
Juhani Kerppola: Postilähetyslajit 1930–1962, Osa 4. Kirje 2 (2) – lisämaksut, Filatelisti 4/2013
Esa Mattila: Suomen postimaksuja 1881–1985, Loimaa 1985
Postihistoriallinen Yhdistys ry: Opas postihistoriallisen tutkimuksen tekijöille, Tiedon lähteet (esitelmä Pekka Hovi, teksti Janne Sahlstein), Helsinki 1998
Postihistoriallinen Yhdistys ry: Suomen postihistoria kolmessa vartissa, 2015
Hannu Rasehorn: Uusi postitaksakirja 1891–1991, Lahti 1991
B.-E. Saarinen: Exprés-lipukkeet, Kurre numero 19 23.9.1966

perjantai 22. toukokuuta 2020

Nappiloistoleimojen metsästystä


Postileiman tarkoitus on ollut osoittaa, että postimerkki kirjekuorella on mitätöity, ts. merkki on tehtävänsä tehnyt eikä sitä voi käyttää postitukseen uudestaan. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käsittele ns. filatelian ruuhkavuosien postimerkkien leimauttamista käsi- tai pyöröleimasimella, joka silloin kuului Postin palveluihin ja loistoluokan leimat sai jopa erilliseltä tiskiltä aina halutessaan. Niistä leimoista löytyy varmasti omat yksityiskohtaiset kirjalliset lähteet ja netissäkin leimatietokannat tutkijoille. Tuo aika taisi ruveta väistymään viimeistään noin kymmenen vuotta sitten. Nykytilanne on, että uusien julkaisujen leimausta ei saa virallisesti enää muualta kuin Helsingin pääpostilta. Mielenkiintoista kuitenkin on, että jos Posti ei halua enää palvella filatelisteja, se kuitenkin vielä myy tuotteita keräilyyn.

Kirjepostin, erityisesti postimerkillisen postin määrä on laskenut kiihtyvää tahtia. Postin omia konttoreita on lakkautettu ja palvelut ovat siirtyneet asiamiesposteihin, jotka yleensä sijaitsevat ruokamarketin tai vaikka R-kioskin yhteydessä. Noissa palvelupisteissä tosin käsi- tai pyöröleimasimet joissain vielä löytyvät, vaikka monessa ovat jo kadonneet. Todennäköisesti tarpeettomina, sillä postimerkillisten kirjeiden periaate on koneleimautus. Vaikka usein on voitu huomata, että koneleima ei tavoita merkkiä ollenkaan, jolloin syntyy ns. ohileimattu.

Paremmin onnistuneita nappiloistoja, ilmeisen kokenut leimaaja.

Käsileimalla mitätöidyt merkit kiinnostavat kuitenkin meitä keräilijöitä, itseäni erityisesti. Postimerkkeilijän oppaissa on tietoa leimatuista postimerkeistä. Sitä hienompi leima, mitä siistimpi ja keskemmällä merkkiä. On eri luokituksia leimatun merkin laadulle. Itseäni kiinnostaa loistoleimattu, erityisesti nappiloisto. Nappiloisto käsittääkseni tarkoittaa, että käsin painettu pyöröleima on 100 % merkin sisällä reunojaan myöten, mahdollisimman keskellä merkkiä ja vaakatasossa. Pienikin poikkeama tästä ideaalista heikentää laatua keräilymielessä.

Ihanne on myös se, että päiväys leimauksessa on korkeintaan kolme vuotta ko. postimerkin julkaisupäivästä. Perusteluna kai se, että myöhemmät loistoleimat ovat ns. tekeleitä, eli leimaa ei ole todennäköisesti lyöty postitusta varten, vaan keräilytarkoituksiin. Leiman pitäisi myös olla mahdollisimman siisti tai filatelistien kielellä ns. kaunis.

Mikä tosiaan on kauniimpaa kuin hieno merkki komealla nappiloistoleimalla. Uusien postimerkkien vuosilajitelmia myydään vielä julkaisupäivän loistoleimauksella, joissa leimat useamman merkin arkeissa ja vihoissa eivät ole kuitenkaan niitä himoamiani nappiloistoja. Postin leimattujen lajitelmien periaate kun on minimimäärä leimoja siten, että ne osuvat jollain tapaa kaikkiin arkin merkkeihin.

Postilla on myös olemassa erikoisleimauspalvelua, johonkin tiettyyn tapahtumaan tai juhla-aiheeseen tilattuna, leima samalla kuva-aiheella. Kuulemma tämä on nykyään niin kallista, etteivät postimerkkeilyyn liittyvät tapahtumat enää niitä pysty budjetoimaan. Täten näiden erikoisleimojenkin taival rupeaa olemaan elinkaarensa päässä. Kesällä 2019 hankin näitä leimauksia Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä sekä Porin Suomi-Areenalta. Helsingin pääpostin ensipäiväleimaukset ovat yleensä näitä erikoisleimoja.

Loistoleimauksia käsin on vielä saanut tietyistä asiamiesposteista, kunhan keräilijöiden puskaradio on tiedottanut, missä tällainen paikka sijaitsee. Palvelu perustuu varmasti paikallisten keräilijöiden ja asiamiespostin palvelijoiden väliseen luottamukseen. Pirkkalan S-marketin postissa kiittelin viimeksi kauniita leimoja, ja palvellut henkilö totesi, että marketissa on vielä entisiä Postin työntekijöitä töissä. Keräilijöiden vertaiskaupassa näitä loistoleimattuja myös jälleenmyydään. Itse olen huomannut loistoleimattuja syntyvän myyntiinkin mm. Helsingissä, Turussa, Vantaalla, Salossa, Hyvinkäällä ja Klaukkalassa. Olen omiin kokoelmiini joitain näitä hankkinut.

Huonommin onnistuneita loistoleimauksia. Suttuinen leimasin tai leiman ympyrä ei täysin pyöreä.

Loistoleimausten metsästyksessä uusimpiin julkaisuihin ollaan kovin epävakaalla alueella, kun Posti sanoo, ettei heillä virallisesti palvelua ole. Ainakaan itselläni ei ole mitään mahdollisuutta päästä Helsingin pääpostiin julkaisujen ensipäivinä leimoja hakemaan. Suurin epävakaustekijä on kuitenkin leiman laatu: vaikka pyöröleimasin asiointipisteessä löytyisikin, niin leiman laatu voi olla niin huono, että se käytännössä pilaa leimatun kohteen. Tästä esimerkki kerrottiin minulle Kuopion Filatelistikerhosta, josta todettiin, että ovat pilanneet monia filateelisia ns. maksimikorttikohteita heikkolaatuisella leimalla ja siitä on tullut kerholle tappiota.

Asiamiesposteissa asioidessa riskinä on myös, että jos tiskin taakse palvelemaan sattuu leimauksen suhteen täysin kokematon henkilö. Samoin kun Postin toiminnasta noin 80 % on paketteja, niin pitkän pakettijonon tapauksessa olen perunut haaveeni leimauksista. Ruokamarketti-posteissa palvelijat joutuvat palvelemaan samalla myös ruokakassalla, jolloin aikaa postin palvelutiskille ei välttämättä löydy. Eikä pelkän leimauksen takia kehtaa jäädä odottamaan. Olen yrittänyt ajoittaa leimojen haun ruuhkattomiin aikoihin, kuten palvelupisteen aukaisemisaikaan tai lähelle sulkemisaikaa. Uusien julkaisujen ensipäivinä ei aamulla taas harmikseni ole aina ollut kaikkia uutuuksia saatavilla.

Leiman laatu voi heikentyä myös kotimatkalla ennen kansioon laittoa, siis jos märkä muste pääsee leviämään kosketuksesta. Nykyajan merkeissä on hyvin kiiltäviä ei-huokoisia pintoja, ehkäpä muovipolymeereillä vahvistettuja, jotka tekevät painomusteen leviämisen helpoksi. Olen miettinyt, että pitäisikö hankkia jonkinlainen tela, jolla leimasta kuivataan ylimääräinen painomuste. Tällaisia olen nähnyt vanhanajan mustekynällä tehdyissä sopimuspaperien allekirjoituksessa käytettävän.

Leimauttaminen muuttuu koko ajan haasteellisemmaksi, kunnes jossain vaiheessa loppuu niissäkin paikoissa, missä se vielä onnistuu. Mielestäni filateelisen ihanteen siitä, että loistoleiman pitäisi olla korkeintaan kolme vuotta merkin julkaisupäivästä, voisi ainakin jo unohtaa? Siis kun kaikki ikimerkit, myös 90-luvun markka-aikaiset, ovat vielä käyttökelpoisia. Vaikka toki joku voi hakea loistoleimoja pelkästään keräilyä varten vanhoillekin merkeille – niinhän itsekin teen uusille julkaisuille. Ovathan jotkut käyneet loistoleimauttamassa myös kohteita lopettavan palvelupisteen viimeisenä päivänä. Edellytys leimojen korkeasta laadusta on oma haasteensa, sikäli kun se on liian riippuvainen paikallisen leimasimen kunnosta sekä leimaavan henkilön osaamisesta. Samoin se, että leima pitää olla 100 % vaakasuorassa ja keskellä – kuinka vaatimus on suhteessa siihen, jos ei saa käsileimausta laisinkaan?

Ensipäivän nappiloisto ja koneleima samalla kuorella.

Vielä käytössä olevat käsileimasimet näyttävät olevan suurin osa niiltä ajoilta, kun Postista tuli Itella (vuonna 2007). Vuonna 2014 nimi muuttui takaisin Postiksi. Tunnusomaista ovat kaksi pistettä tai pallukkaa logossa ja leimassa. Vanhempiakin leimasimia löytyy, kuten Tampereella eräässä pisteessä markka-aikojen postitorvi-malli. Uudempia leimasinmalleja ei kai ole tullut – joten pohdin, että voiko leima olla kurantti, jos se on vuosikymmeniä vanhalla leimasimella tehty?

Kaikista haasteista huolimatta siistit loistoleimaukset antavat iloa ja leimojen hakemisessa, erityisesti uusien merkkien ensipäivinä, on aina oma jännittävä viehätyksensä. Varsin harvoin on tullut palvelupisteessä kieltäytymistä leimausta pyytäessä, kun tietää milloin ja mistä hakea.

Jukka Konttinen

(Teksti ja kuvat: Jukka Konttinen)

tiistai 19. toukokuuta 2020

Tatu ja Patu seikkailevat syksyllä postimerkeissä – Kesä-marraskuun muissa merkeissä myös innovaatioita, luonnonkukkia ja lukutaitoa


Kesä-marraskuussa 2020 tulee myyntiin 11 uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 33 erilaista postimerkkiä. Postimerkit julkaistaan kolmessa erässä 3. kesäkuuta, 2. syyskuuta ja 4. marraskuuta.

Kesäkuussa suomalaisia innovaatioita, luonnonkukkien loistoa ja pihapiirin eläimiä



Arkikäytössämme on useita suomalaisia innovaatioita, jotka ovat syntyneet tarpeesta helpottaa käytännön elämää. Susanna Rummun ja Ari Lakaniemen suunnittelemissa postimerkeissä esitellään kuusi kotimaista innovaatiota, jotka ovat saaneet mainetta myös maailmalla: sykemittari, ksylitoli, Rapalan vaappu, Abloy-lukko, jalankulkuheijastin ja talvirengas. Made in Finland -postimerkkivihossa on kuusi kotimaan ikimerkkiä.


Posti juhlistaa YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta 2020 rullapostimerkillä, jossa hehkuvat luonnonkukat. Suomessa kasvinterveysvuoteen on liitetty myös pölyttäjien vähenemiseen liittyvät kampanjat Hyönteishotellit2020 ja Pelasta Pörriäinen. Ilman luonnonkukkia ja niitä pölyttäviä hyönteisiä myös monet hyötykasvit olisivat pulassa. Paula Salvianderin suunnittelema Luonnonkukkia ilmestyy sadan merkin rullassa, jonka kahdeksassa erilaisessa kotimaan ikimerkissä nähdään sinivuokko, kielo, keto-orvokki, kissankello, niittyleinikki, puna-apila, päivänkakkara ja metsäkurjenpolvi.


Siili ja orava ovat monille tuttuja pikkunisäkkäitä omasta pihapiiristä. Kesäkuussa ne nähdään myös Stiina Hovin suunnittelemissa sympaattisissa postimerkeissä. Merkit ilmestyvät pohjoismaisten postihallintojen yhteisessä Pohjola-sarjassa, jonka teemana on tänä vuonna nisäkkäät. Pohjola: Pihapiirin vierailijat on kymmenen merkin arkki, jossa on kaksi erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Syysmerkkien aiheina Tatu ja Patu, lukutaito, Postin taidepalkinto ja pieni haaveilija



Tatu ja Patu tekevät syyskuussa uuden aluevaltauksen, kun anarkistinen pikkukaksikko nähdään myös postimerkeissä. Koska kyseessä ovat Tatu ja Patu, merkitkään eivät ole ihan tavallisimmasta päästä. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen suunnittelemissa ja kuvittamissa postimerkeissä on teknisiä kikkoja, joita he eivät ole päässeet kirjoissa toteuttamaan. Tatu ja Patu -postimerkkivihossa on kuusi erilaista kotimaan ikimerkkiä.


Lukutaito edistää ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Se kehittää kriittistä ajattelukykyä, hyvinvointia ja empatiaa. Syyskuun alussa vietetään kansainvälistä lukutaidon päivää, jota juhlistetaan Ilkka Kärkkäisen suunnittelemilla graafisilla postimerkeillä. Merkeissä nähdään neljä erilaista hahmoa, jotka ovat rakentuneet kirjaimista ja muista merkeistä. Lukutaito ja lukeminen -pienoisarkissa on neljä erilaista kotimaan ikimerkkiä.


Syksyn merkeissä nähdään myös Postin tämänvuotisen taidepalkinnon voittaneen Janne Laineen luontoaiheista taidegrafiikkaa. Postimerkkeihin valittiin Laineen laajasta tuotannosta kaksi kuvaa. Iltarusko kuvaa jämeriä kuusia, joiden välistä pilkottaa keloja auringonlaskun aikaan. Duetossa nähdään tummina hahmoina kaksi lintua puun latvassa taustanaan vaaleaa taivasta ja punertavia pilviä. Postin taidepalkinto 2020: Janne Laine julkaistaan kymmenen merkin arkissa, jossa on kaksi erilaista kotimaan ikimerkkiä.


Kuvataiteilija Netta Tiitisen suunnittelema Pieni haaveilija perustuu alun perin tilaustyönä tehtyyn maalaukseen, jossa glitteriä ja kimallusta rakastava tyttö kurkottelee ylöspäin. Postimerkki ja maalaus heijastelevat Tiitisen mukaan lapsen rohkeutta, intoa, uteliaisuutta ja välittömyyttä. Kotimaan ikimerkki Pieni haaveilija julkaistaan kymmenen merkin arkissa.

Joulupostimerkit syntyivät suunnittelukilpailun kautta



Tämänvuotisten joulupostimerkkien taustalla on suunnittelukilpailu, jonka Posti järjesti yhteistyössä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kanssa. Joulutervehdyksen ikimerkkinä nähdään Ida Sarisalmen Kylätonttu ja kotimaan ikimerkkinä Jutta Luukkosen Joulutupa. Joulutervehdyksen kotimaan ikimerkki tulee myyntiin 20 merkin arkissa. Joulun kotimaan ikimerkistä julkaistaan kymmenen merkin arkki ja viiden merkin vihko.


Joulun ulkomaan ikimerkissä nähdään tunnelmallinen Tervetuloa kylään!, jonka suunnittelusta vastaa Matti Pikkujämsä. Talvisiin tervehdyksiin soveltuu Suvi Roikon valokuvaama nostalginen Kelkkaretki, jossa tyttö pitää sylissään kukkoa. Sekä Tervetuloa kylään! että Kelkkaretki julkaistaan kymmenen merkin arkissa.


Kaikki muutokset mahdollisia.

Ensipäiväntilaisuudet siirtyvät syyskuussa Kasarmitorin postiin


Posti järjestää syyskuusta 2020 lähtien ensipäiväntapahtumat Kasarmitorin postin uusissa remontoiduissa tiloissa osoitteessa Kasarmikatu 19a, 00130 Helsinki. Tapahtumissa on mahdollista tavata postimerkkitaiteilijoita ja saada lähetyksiin ensipäivänleimoja. Tilaisuudessa myydään myös uusia postimerkkejä, ensipäivänkuoria ja muita postimerkkituotteita.

Lähde ja teksti sekä kuvat:
Posti Groupin mediatiedote 14.5.2020

perjantai 15. toukokuuta 2020

WNS:n avulla voit varmistua postimerkkijulkaisujen virallisuudesta


Nykyään keräilijä voi esimerkiksi netin monenlaisilla myyntifoorumeilla törmätä hienoihin julkaisuihin, joiden alkuperä ja aitous saattaa kuitenkin epäilyttää. Tällaisissa tapauksissa voi auttaa WNS, joka on Maailman postiliiton (UPU) ja filatelian kehittämiseksi toimivan kansainvälisen järjestön (WADP) luoma numerointijärjestelmä. Järjestelmä käsittää kaikki UPU:n jäsenmaiden ja -alueiden 1.1.2002 alkaen julkaisemat viralliset postimerkit.

Vuoden 2016 lopussa WNS:ään kuului 194 jäsentä. WNS on ainoa järjestelmä, jonka avulla keräilijä voi varmistua postimerkkijulkaisun virallisuudesta. WNS:n jäseniksi voivat liittyä ainoastaan UPU:n jäsenet sekä YK:n postihallinto.

Tästä syystä postimerkkejä koskevien tietojen lähettäminen on nimettyjen toimijoiden tehtävä. Kauppiaat tai painotalot eivät voi lähettää tietoja WNS:ään. Ainoastaan näin voidaan varmistaa postimerkkien virallinen luonne. Järjestelmän avulla voidaan rekisteröidä virallisesti jokainen WNS:n jäsenten julkaisema postimerkki ja antaa sille ainutkertainen WNS-numero. WNS-verkkosivuston kautta nämä tiedot saadaan kaikkien filatelian alan toimijoiden käyttöön.

WNS on lyhenne sanoista WADP Numbering System. WNS:n verkkosivuilla ovat Suomen vuosien 2002–2012 postimerkit, mutta jostain syystä ei Suomen merkkejä vuodesta 2013 alkaen. Näin ollen esimerkiksi kuvassa näkyviä postimerkkejä ei löydy WNS-sivustolta.

WNS:n tavoitteena on yhtäältä torjua laittomat postimerkkijulkaisut ja toisaalta toimia luotettavana tietolähteenä keräilijöille ja jälleenmyyjille. WNS täydentää kaupallisissa postimerkkiluetteloissa esitettyjä postimerkkien numerointijärjestelmiä, joissa pyritään esittämään kaikki markkinoilla myynnissä olevat filateeliset tuotteet. WNS:ssä sitä vastoin pyritään antamaan takeet siitä, että kaikki siinä luetellut postimerkit ovat nimettyjen toimijoiden julkaisemia ja laillisia. WNS ja kaupalliset luettelot täydentävät toisiaan.

WNS-sivuston osoite on www.wnsstamps.post/en.

Jokaisesta postimerkistä on kuva, lyhyt kuvaus ja WNS-numero. Sivusto on kaksikielinen (englanti ja ranska) ja vapaasti kaikkien käytettävissä. On syytä huomata, että vihoista ja pienoisarkeista, joissa kukin postimerkki on erilainen, tiedot esitetään jokaisesta merkistä erikseen. Lopuksi on valitettavasti todettava, että tietojen kattavuudessa näkyy olevan maiden välillä huomattavia eroja (ks. www.wnsstamps.post/en > Participating countries or territories). Esimerkiksi Suomen tiedot päättyvät jostain syystä vuoteen 2012, kun taas monesta maasta on tiedot aina vuoteen 2019 asti. Sivuston alalaidassa lukee ”There are 99250 registered stamps” (6.5.2020).

Jarmo Nousiainen

Lähde:
WADP Numbering System (WNS): https://www.wnsstamps.post/en -sivusto

(Teksti: Jarmo Nousiainen / Kuva: Aapo Korte)

maanantai 11. toukokuuta 2020

Höyryvetureista luotijuniin – rautatiekalusto postikorteissa


Postikorttien keräily on hieno harrastus ja kun siihen yhdistää kiinnostuksen kaikenlaiseen rautatiekalustoon, saa itselleen kiehtovan keräilyalueen. Wikipedian mukaan rautatiekalustoa ovat veturit, junanvaunut ja muu rautatiekiskoilla kulkeva kalusto, mutta eivät kuitenkaan mm. metrojunat, raitiovaunut ja resiinat. Itsekään en laske metrojunia ja raitiovaunuja rautatiekaluston piiriin kuuluviksi, sen sijaan resiinat ovat mielestäni ilman muuta osa rautatiekalustoa.

Jo pelkästään Suomessa liikennöineestä rautatiekalustosta on julkaistu paljon postikortteja ja kun siihen lisää ulkomaisesta rautatiekalustosta julkaistut postikortit, niin kerättävää riittää. Lähtökohtaisesti mitä vanhempi kortti, niin sitä harvinaisempi ja kalliimpi; toki kortin painosmäärälläkin on merkitystä. Mielenkiintoisia kortteja ovat esimerkiksi pienoisrautatiekalustoa esittelevät postikortit sekä postikortit, joiden kuva-aiheena on rautatiekalustoaiheinen postimerkki.

Höyry-, diesel-, sähkö- ja muita vetureita


Veturi on kulkuneuvo, jota tarvitaan junan vetämiseen ja työntämiseen. Ensimmäiset veturit olivat höyryvetureita. Höyryvetureissa poltettiin kivihiiltä, halkoja, turvetta tai polttoöljyä höyryn saamiseksi. Höyrykattilaa varten tarvittiin lisäksi vettä. Veturissa työtä tekivät kuljettaja ja lämmittäjä, joka vastasi polttoaineen ja veden syöttämisestä höyrykattilaan sekä koneiston voitelusta. Tunnettuja höyryvetureita ovat esimerkiksi irlantilainen Vauxhall vuodelta 1834, isobritannialainen John Bull vuodelta 1831, saksalainen Adler vuodelta 1835 sekä yhdysvaltalaiset Stourbridge Lion vuodelta 1829, Brother Jonathan vuodelta 1832 ja Grasshopper vuodelta 1832.

Ylempi postikortti:
Postikortti kortin tekstin mukaan maailman suurimmasta matkustajaveturista, joka kulki Canadian National -rautatielinjalla Kanadassa. Veturin paino on 290 tonnia ja siinä on kahdeksan voimapyörää. Höyrypannun läpimitta sisäpuolelta on seitsemän jalkaa (noin 2,1 metriä). Veturin pituus tenderin (veturiin liitetty vaunu, jossa on veturin tarvitsema polttoaine ja vesi) kanssa on 90 jalkaa (noin 27,4 metriä). Canadian National Railways -postikortti.
Alempi postikortti:
Postikortti Southern 2326 -höyryveturista Brightonissa Isossa-Britanniassa vuonna 1932. Valokuvan on ottanut H. C. Casserley. Pamlin Prints -postikortti.

Höyryveturien historia alkaa kuitenkin jo aikaisemmin, nimittäin vuosista 1803–1804, jolloin englantilainen Richard Trevithick rakensi ensimmäisen käyttökelpoisen höyryveturin. Suomessa höyryveturi liikkui ensimmäisen kerran 8. elokuuta 1861, kun Ilmarinen suoritti koeajonsa. Ilmarisen lisäksi tunnettuja Suomessa liikennöineitä höyryvetureita ovat mm. Pässi (B1), Heikki (Hv1), Ukko-Pekka (Hr1), Risto (Tr1) ja Kana (Vr1). Suluissa oleva merkintä kertoo seuraavaa (lukuun ottamatta veturia B1, jossa on ns. vanha merkintätapa): iso kirjain kertoo veturin suunnitellun käyttötarkoituksen, pieni kirjain akselipainoluokan ja numero rakennesarjan. H on henkilöjunaveturi, T on tavarajunaveturi ja V on vaihtoveturi. Raskas akselipainoluokka merkittiin kirjaimella r ja väliraskas akselipainoluokka kirjaimella v.

Dieselveturi on puolestaan veturi, jonka polttoaineena on nimensä mukaisesti dieselöljy. Pienimpien dieselvetureiden teho on noin 100-200 hevosvoimaa, kun taas suurimpien vetureiden teho on tavallisesti yli 1800-2000 hevosvoimaa. Sähkövetureihin verrattuna dieselveturit ovat samassa teholuokassa yleensä merkittävästi painavampia ja vikaantumisherkempiä, joten niitä tarvitsee huoltaa enemmän.

Yksi suomalaisista dieselveturisarjoista on Dv11, jota käytettiin vaihtotyössä Etelä-Suomen varikoilla 1950-luvun loppupuolelta. Sarjan vetureita käytettiin myös tavarajunissa. Ulkonäkönsä johdosta Myymäläauto-lempinimen sai diesellinjaveturisarja Dr13, jonka vetureista kaksi rakennettiin Ranskassa ja loput Suomessa lisenssillä. Iso Vaalee -lempinimellä tunnetaan puolestaan diesellinjaveturisarja Dr16, jonka koevetureista kahdessa oli Wärtsilän dieselmoottorit ja kahdessa Pielstickin dieselmoottorit. Sarjatuotantovetureihin valittiin Pielstickin moottorit.

Ylempi postikortti:
Postikortti Dr12-sarjan veturista 2210, joka rakennettiin Valmet Oy:n tehtaalla vuonna 1960. Raskasta dieselsähköistä linjaveturia kutsuttiin lempinimellä Huru. Valokuvan on ottanut Valmet Oy vuonna 1960 Tampereella. Värisuomi Oy:n postikortti.
Alempi postikortti:
Keitele-museon postikortti museojunasta Dm7 Kannonkoskella vuonna 1989. Dm7-sarja tunnetaan lempinimestä Lättähattu. Valokuvan on ottanut Ilkka Herpman.

Sähkövetureiden käyttöenergia saadaan virroittimella joko virtakiskosta (raiteiden vieressä tai välissä) tai raiteiden yläpuolella sijaitsevasta ajolangasta. Suomalaisista sähköveturisarjoista kannattaa mainita ainakin Sr1 ja Sr2. Sr1-sarjasta, jonka sähköveturit oli tarkoitettu raskaaseen liikenteeseen, on käytetty lempinimiä Siperian Susi ja Susi. Sr2-sarjasta, jonka linjasähköveturit perustuvat sveitsiläiseen Lok 2000 -tyyppiin, on käytetty lempinimeä Marsu.

On olemassa myös muita veturityyppejä kuin höyry-, diesel- ja sähköveturit, kuten höyryturbiiniveturit ja kaasuturbiiniveturit. Höyryturbiinivetureista osa oli suoravetoisia ja osassa turbiini käytti sähkögeneraattoria. Sekä kaasuturbiinivetureita että höyryturbiinivetureita alettiin rakentaa 1920-luvulla. Kyseiset veturityypit eivät kuitenkaan osoittautuneet suosituiksi ja vähitellen niiden rakentaminen hiipui.

Junanvaunuja matkustajavaunuista tavaravaunuihin


Junanvaunulla tarkoitetaan junaan liitettävää vaunua, jolla kuljetetaan joko ihmisiä tai tavaroita. Käyttötarkoituksen perusteella junanvaunut jaetaan matkustaja-, tavara-, ohjaus- ja liitevaunuihin. Vaunujen vetämiseen tarvitaan veturia, johon vaunut liitetään kytkimen (tavallisesti ruuvi- tai lenkkikytkimen) avulla.

Meille suomalaisille tuttuja matkustajajunan vaunuja ovat mm. konduktöörivaunut, makuuvaunut, ravintolavaunut ja tietenkin tavalliset matkustajavaunut.

Tavaravaunuja ovat mm. avovaunut, konttivaunut (konttien ja rekkojen kuljettamiseen), katetut tavaravaunut, jäähdytysvaunut (esimerkiksi elintarvikkeiden kuljettamiseen), kuuppavaunut (esimerkiksi kaivosten malmikuljetuksiin), säiliövaunut sekä lavettivaunut.

Ylempi postikortti:
Finlandia 88 -maailmannäyttelyn postikortti numero 13, jossa on kuvattuna kolmas suomalainen pienoisarkki. Pienoisarkin kahdessa postimerkissä on höyryveturi ja kahdessa merkissä junanvaunu.
Alempi postikortti:
Ehiöpostikortti, jonka kuvapuolella on valokuva postivaunusta. Valokuva on Postimuseon kokoelmista. Ehiöpostikortti on kortti numero 5 Suomen ensimmäinen postimerkki 150 vuotta -ehiökorttisarjasta.

Ohjausvaunulla tarkoitetaan junan perään lisättävää vaunua, jossa ei ole vetokoneistoa ja jonka toisessa päässä on ohjaamo. Ohjausvaunutermi tulee siitä, että vaunusta voidaan ohjata junaa veturin työntäessä junaa vaunuletkan perältä.

Liitevaunuja oli esimerkiksi dieselmoottorivaunuissa Dm6 ja Dm7, jotka tunnetaan paremmin Lättähattuina. Liitevaunut olivat moottorivaunun perään kiinnitettäviä junanvaunuja, joita käytettiin matkustajien, postin, tavaran ja vankien kuljettamiseen. Suomalaiset antoivat lempinimen myös dieselmoottorivaunuille Dm8 ja Dm9, joita kutsuttiin oranssin värityksensä johdosta Porkkanoiksi.

Suurnopeusjunia kutsutaan luotijuniksi


Suurnopeusjunia kutsutaan myös luotijuniksi tai nuolijuniksi. Suurnopeusjunilla tarkoitetaan Euroopan unionin määritelmän mukaan nykyisillä parannelluilla radoilla 200-220 kilometriä tunnissa ja uusilla radoilla yli 250 kilometriä tunnissa kulkevia junia. Luotijunien tekniikka vaihtelee; ennätysnopeus 574,8 kilometriä tunnissa on saavutettu TGV-tekniikalla.

Nykyisiä suurnopeusjärjestelmiä TGV:n lisäksi ovat ICE, Maglev, Shinkansen ja Talgo sekä kallistuvien junien järjestelmät. ICE-junia on käytössä Espanjassa, Saksassa ja Venäjällä. Ensimmäinen Maglev-junayhteys avattiin vuonna 2002 Shanghaista Pu Dongin kansainväliselle lentokentälle. Shinkansen-junia on käytössä Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Taiwanissa. Talgo-junia käytetään Espanjassa. TGV-junia on käytössä Espanjassa, Etelä-Koreassa sekä radoilla Ranskasta Belgiaan, Isosta-Britanniasta Ranskan kautta Belgiaan ja Ranskasta Belgian ja Hollannin kautta Saksaan.

Suomessa liikennöivä Pendolino (Sm3) on yksi kallistuvista suurnopeusjunista. Pendolino on suomeksi heiluri, joka viittaa junan korirakenteen aktiiviseen kallistusmekanismiin. Mekanismi mahdollistaa kaarteissa ajamisen tavallista suuremmalla nopeudella. Muita Pendolino-tyyppisiä junia on Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Portugalissa, Sloveniassa, Sveitsissä ja Tshekissä.

Helsingin ja Pietarin väliä liikennöivät Sm6-sarjan junat, jotka tunnetaan nimellä Allegro. Pendolinon tapaan ne ovat kallistuvakorisia junia. Niissä on kahdet turva- ja virroitusjärjestelmät: toiset Suomen ja toiset Venäjän olosuhteisiin. Allegro-junien suurin sallittu nopeus on 220 kilometriä tunnissa, täsmälleen sama kuin Suomen Pendolino-junissa.

Muita kallistuvia suurnopeusjunia on käytössä Italiassa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Ruotsissa käytössä oleva luotijuna X-2000 aloitti liikennöinnin vuonna 1990. Tukholma-Göteborg -rataosuudella X-2000 lyhensi matka-ajan vähän yli neljästä tunnista alle kolmeen tuntiin.

Pumppuresiinasta moottoriresiinaan


Resiina on rautatiekiskoilla kulkeva kulkuväline, joka tavallisesti on moottoroimaton ja kulkee ihmisvoimalla. Pumppuresiina on nelipyöräinen resiina, jota käytettiin ennen vanhaan kulkuneuvona rautateiden kunnossapitotöissä. Pumppuresiina saadaan kulkemaan ns. pumppukahvan avulla, joka on ylös ja alas liikkuva vipuvarsi. Pumppuresiina on tuttu menopeli vuosina 1986–2007 järjestetystä Resiinarallista.

Ylempi postikortti:
Postikortti Haapamäen höyryveturipuiston pienoisrautatiestä. Valokuvan on ottanut Kimmo T. Lumirae. Kortin takana lukee mm. PIRAKE 2/90. PIRAKE on Pirkanmaan rautatieharrastajien kerho.
Alempi postikortti:
Postikortti Resiinarallista, joka järjestettiin vuosina 1986–2007. Kyseessä oli leikkimielinen liikuntakilpailu, jossa ajettiin resiinalla vähäliikenteisillä radoilla viikon verran. Resiinaralli – Railwayrally ry:n postikortti.

Kolmipyöräresiinassa on runko ja siihen kiinnitettynä kaksi suurempaa pyörää, jotka kulkevat toisen kiskon päällä, sekä rinnakkaisen kiskon päällä kulkeva pienempi pyörä kiinnitettynä A-kehykseen. Kolmipyöräresiina on yhden hengen kulkuneuvo, jota yleensä liikutellaan käsin ja jaloin. Moottoroitu versio kolmipyöräresiinasta on moporesiina, joka on rakennettu tavallisesta moottoripyörästä.

Moottoriresiinat ovat yleensä nelipyöräisiä kulkuvälineitä, joissa on umpinainen korirakenne. Panssariresiina on sotilaskäytössä ollut panssaroitu moottoriresiina, ja niitä valmistettiin ainakin Neuvostoliitossa, Puolassa, Saksassa ja Tshekkoslovakiassa.

Ratatyökoneet rautateiden kunnossapitokalustoa


Rautatiekalustoa ovat myös ratatyökoneet, joita käytetään rautateiden kunnossapitotehtävissä. Ratakuorma-auto on ratatyökone, joka on tavallisesti varustettu nosturilla tai nostolaitteella. Sillä voidaankin vaunujen siirtämisen lisäksi suorittaa kevyitä ja keskiraskaita nostotehtäviä sekä talvisin aurata lunta raiteilta. Raiteentukemiskone on puolestaan ratatyökone, jolla raide tuetaan ennen sen ottamista käyttöön junaliikenteelle. Raidepatjana toimiva sepelikerros tiivistetään koneessa olevilla hydraulisilla täristimillä, samalla raide oikaistaan.

Ensimmäisiä ratakuorma-autotyyppejä Suomessa oli Tka1 (T tarkoittaa työkonetta ja ka kuorma-autoa), jonka rakentamisesta vastasi Suomen Autoteollisuus Oy 1950-luvulta alkaen. Uudempaa ratakuorma-autotyyppiä edustaa Tka8, jonka ratakuorma-autot rakennettiin Kuopion konepajalla vuosina 2000–2003. Ne rakennettiin tekemällä muutoksia Valmetin pienveturityyppiin Tve4.

Sepeliaura on joko erillinen tai toiseen työkoneeseen liitetty ratatyökone, jolla tasoitetaan radan sepelikerrosta. Sepelinpuhdistuskone imuroi sepelin koneeseen hihnakuljettimen avulla; koneessa sepeli puhdistetaan ja lajitellaan koneellisesti. Kelvolliseksi todettu sepeli ajetaan takaisin ratapenkkaan. Vaihteentukemiskoneessa tuennan periaate on sama kuin raiteentukemiskoneessa – ero on esimerkiksi siinä, että vaihteentukemiskoneessa on laajempi tukemisala ja monimutkaisemmat mittalaitteet.

Ylempi postikortti:
Postikortti Saksan rautateiden höyryveturista, joka rakennettiin Henschel & Sohnin veturitehtaalla vuonna 1897. Veturin suurin nopeus oli 45 kilometriä tunnissa. Valokuvan on ottanut C. Bellingrodt/ml. REIJU Publikation -postikortti.
Alempi postikortti:
Piirretty huumoripostikortti, jossa veturin vetämiseen tarvitaan aasia. Naisella aasin edessä on lippu, jossa lukee suomennettuna ei niin nopeasti. The Cynicus Publishing Companyn postikortti.

Koska Suomessa käytössä olleen ja liikenteessä olevan erilaisen rautatiekaluston määrä on suuri, puhumattakaan rautatiekalustosta muualla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella, on rautatiekalustoaiheisten postikorttien keräily todella haastavaa ja antoisaa.

(Teksti pohjautuu sen kirjoittajan Aapo Kortteen kirjoitukseen Filatelisti-lehdessä 4/2016 (Höyryvetureista luotijuniin – Keräilyn kohteena rautatiekalusto postikorteissa) sekä em. kirjoituksessa lueteltuihin lähteisiin, jotka on lueteltu myös alla. Vuoden 2016 Filatelisti-lehdet ovat luettavissa Suomen Filatelistiliiton verkkosivuilla osoitteessa www.filatelisti.fi.)

Lähteet:
Brian Hollingsworth: The Illustrated Directory of Trains of the World, Greenwich Edition, 2001
Sakari K. Salo: Höyryveturikirja, Kustantaja Laaksonen, 2012
Sakari K. Salo: Junakirja, Kustantaja Laaksonen, 2012
Wikipedia (http://fi.wikipedia.org); artikkelit dieselveturi, junanvaunu, ohjausvaunu, ratatyökone, rautatiekalusto, resiina, suurnopeusjuna, sähköveturi, tavaravaunu ja veturi (19.10.2014)

perjantai 8. toukokuuta 2020

Ahvenanmaan postimerkki työntyy letkujen ihmeelliseen maailmaan


Kesäkuun 5. päivä Åland Post julkaisee postimerkin, joka nostaa esille Optinova Groupin, yhden Ahvenanmaan suurimmista yrityksistä. Optinova Group on maailman johtava polymeeripohjaisten letkujen valmistaja. Letkuja käytetään lääketieteellisiin ja teollisiin sovellutuksiin.

Optinova Group valmistaa haastavia erikoisletkuja käyttämällä tarkkaa ekstruusiomenetelmää. Huipputeknologiset komponentit valmistetaan täyttämään korkeat laatu- ja hygieniavaatimukset. Niiden pitää kestää sekä kovaa painetta että korkeita lämpötiloja. Niitä käytetään tuhansissa tuotteissa, kuten sydämentahdistimissa, kanyyleissä, insuliinipumpuissa ja dialyysikatetreissa, mutta myös kahvinkeittimissä, palonsammutusjärjestelmissä, lämmönsiirtimissä, jarrukaapeleissa ja laajakaistoissa.

Kjell Söderlundin valokuvaamaa postimerkkiä painetaan 90 000 kappaletta Cartor Security Printing -painossa 4-värioffsetilla. Merkin maksuarvo on 1,70 euroa (Inrikes) ja hammaste on 13 per 2 cm. Arkissa on 2 x 15 postimerkkiä.

Yrityksen historia alkoi 1971, kun ruotsalainen yritys Habia avasi Godbyssä tehtaan nimellä Godby Plast, jossa valmistettiin letkuja ja kaapeleita. Vuodesta 1992 alkaen ahvenanmaalainen sijoitusyhtiö Eriksson Capital omistaa yrityksen, jonka mottona on ”Hyvän mielen tehdas”, mikä on toiminnan johtotähtenä.

Yritys toimii enimmäkseen kansainvälisillä markkinoilla, mikä näkyy myös siinä, että yrityksen 400 työntekijää edustavat 25:tä eri kansallisuutta. Yli puolet työntekijöistä on töissä Ahvenanmaalla Godbyn ja Jomalan tehtaissa, joissa valmistus ja tuotekehittely tapahtuu. Tuotteet viedään asiakkaille kaikkialle maailmaan. Tuotantoa on tämän takia myös perustettu Thaimaan Bangkokiin ja myyntikonttoreita on Intiassa, Kiinassa ja USA:ssa. Pääkonttori on Maarianhaminassa.

Lähde ja teksti sekä kuva:
Åland Postin lehdistötiedote huhtikuu 2020

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Ahvenanmaan ensimmäisessä pimeässä loistavassa postimerkissä myyttinen yömetsästäjä


Kesäkuun 5. päivä Åland Postin postimerkkiä koristaa salaperäinen lepakko ja postimerkissä on ensimmäistä kertaa käytössä pimeässä loistava tehoste. Postimerkki kuuluu Pohjoismaiden yhteiseen Pohjola-sarjaan, joka päättyy vuonna 2020 yhteiseen teemaan nisäkkäistä.

Suomessa tavatuista 13:sta lepakkolajista on Ahvenanmaalla tavattu kymmenen. Tavallisin laji on pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), jota tavataan koko Manner-Ahvenanmaalla. Se viihtyy puoliavoimissa ympäristöissä, eikä näytä olevan yhtä vaativa pyydystysalueidensa suhteen kuin muut lajit. Vesisiippa (Myotis daubentonii) on myös melko tavallinen. Se pyydystää rannan tuntumassa avoimien vesien yllä, missä on suojaisaa ja pimeää. Viimeisimmän kartoituksen yhteydessä todettiin, että myös pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) näyttää vakiintuneen Ahvenanmaalle. Erityisesti Kastelholman linnan alue ja Sundin kirkko ovat tärkeitä ympäristöjä lepakoille. Ahvenanmaalla on kuitenkin suuria alueita, joissa lepakkoja ei ole kartoitettu ja niiden talvehtimispaikkoja ei tunneta.

Nähdäksesi postimerkin loistavan tehosteen täytyy postimerkki ensin ”ladata” päivänvalolla tai keinovalolla. Mene sen jälkeen pimeään huoneeseen ja näet, kuinka osa postimerkistä loistaa pimeässä. Mitä enemmän ”lataat” valoa, sitä vahvempi tehoste.

Maarianhaminalainen Bo Söderlund on ensimmäistä kertaa postimerkkitaiteilijana tämänvuotisessa omaperäisessä Pohjola-julkaisussa. Työstäessään postimerkkiä hänelle oli tärkeää, että sillä oli paikallinen kytkös: – Mietin ympäristössä olevia tunnusmerkkejä, jotka voisivat olla öisen lepakkolauman taustalla ja päädyin kirjastoon. Se on yksi mielenkiintoisimmista rakennuksista koko kaupunkikuvassa. Sen kellotaulu loistaa pimeässä, ja enkä koskaan epäröi taittaa peistä kirjaston, yleisen instituution, puolesta, jos vain on mahdollista.

Postimerkin maksuarvo on yksi euro ja sen hammaste on 13 per 2 cm. Merkkiä painetaan Cartor Security Printing -painossa 90 000 kappaletta painomenetelmän ollessa 4-värioffset + fluoresoiva aine. Arkissa on 2 x 16 postimerkkiä.

Lähde ja teksti sekä kuva:
Åland Postin lehdistötiedote huhtikuu 2020

lauantai 2. toukokuuta 2020

Toukokuun postimerkeissä mennään lumottuun metsään


Posti julkaisee keskiviikkona 6. toukokuuta kolme uutta postimerkkijulkaisua, joissa on neljä erilaista postimerkkiä. Merkeissä nähdään lumotun metsän hahmoja, vedestä heijastuva Suomen lippu ja joulupukki maapalloa kiertävällä jakelureitillään.

Taiteilija ja muotoilija Klaus Haapaniemi on suunnitellut koristeelliset postimerkit, jotka sopivat hyvin kevään onnitteluihin. Postimerkkien kuvitus liittyy Haapaniemen Polar Byzantine -tuotekokoelmaan, joka on suunniteltu runollisen eläintarinan ympärille. Lumottu metsä -postimerkkeihin tarinasta on poimittu kaksi mystistä olentoa: jäätynyt mustikanvarpu ja helmipöllö, jolla on perhosen siivet.


Klaus Haapaniemi on hakenut vaikutteita runsaisiin kuvituksiinsa itäsuomalaisesta, slaavilaisesta ja japanilaisesta kulttuurista. Suomalaisille Haapaniemen tyyli on tullut tutuksi mm. hänen Iittalalle suunnittelemastaan suositusta Taika-astiasarjasta. Haapaniemen persoonallista kädenjälkeä nähtiin vuonna 2015 myös kimaltelevassa Kultajoutsen-postimerkissä.

Lumottu metsä on kymmenen merkin arkki, jossa on kaksi erilaista kotimaan ikimerkkiä. Rinnakkaisena tuotemuotona myyntiin tulee myös kahden merkin arkki, jossa on molemmat Lumottu metsä -postimerkit.

Lippu heijastaa kansallismaisemaa


Suomen lippua kuvaava postimerkki syntyi suunnittelukilpailulla, jonka Posti järjesti vuonna 2019 yhteistyössä Grafian ja Kuvittajat ry:n kanssa. Kilpailun voitti Ville Tietäväinen, joka otti suunnittelunsa lähtökohdaksi suomalaisen kansallismaiseman. Merkissä Suomen lipun puolikas kuvio heijastuu tyynen tai peilijäisen järven pinnasta ja muodostaa samalla kokonaisen siniristin.


– Suomen lipun on ajateltu kuvastavan järviä, lunta, taivaansineä ja pilviä. Halusin löytää lipun siniristikuvioon uuden tuoreen näkökulman, joka korostaa arvokasta aihettaan. Postimerkkiin lisätty kuultolakka korostaa hienosti tavoiteltua heijastuksen vaikutelmaa, Tietäväinen kertoo.

Sinisyyttä heijastaen -postimerkkiarkissa on kymmenen kotimaan ikimerkkiä.

Joulupukin jakelureitti kiertää koko maailman


Vuosittain julkaistavien EUROPA-postimerkkien teemana ovat vuonna 2020 postireitit. Posti otti aiheeseen laajemman näkökulman ja valitsi postimerkin kuva-aiheeksi joulupukin, joka jakaa omalla ilmareitillään lähetykset Korvatunturilta oikeisiin osoitteisiin ympäri maailmaa.


Klaus Welpin suunnittelemassa merkissä joulupukki puhaltaa postitorveen ja lentää maapallon yllä porojen vetämässä reessä. Täysikuun ja revontulten loiste valaisevat postipukin matkaa. Merkkiin lisätty hopeanvälke korostaa taianomaista tunnelmaa.

EUROPA: Postireitit -postimerkkiarkissa on kymmenen ulkomaan ikimerkkiä.

Lähde ja teksti sekä kuvat:
Posti Groupin mediatiedote 29.4.2020

perjantai 1. toukokuuta 2020

#kerailynilo: Keräilyn kohteena valtion ostokortit


Koska #postimerkkeilija -lehti haluaa edistää keräilyharrastusta yleisesti, pääpainon ollessa filateliassa ja postikorttien keräilyssä, lehdessä ilmestyy välillä tekstejä muusta keräilystä tunnisteella #kerailynilo. #kerailynilo -osion sähköpostiosoite on kerailyn.ilo(at)gmail.com.

Yksi kiehtova keräilyalue on valtion ostokortit, joita käytettiin maailmansotien aikana ja niiden jälkeen. Kun tavaroita ei ollut riittävästi saatavilla ja kun ne määrättiin säännösteltäviksi, käytettiin tavaroiden ostamiseen ostokortteja.

Valtion ostokorteilla säännösteltiin mm. maitoa, jota sai yhdellä kupongilla ostaa esimerkiksi 1.10.1945-31.1.1946 välisenä aikana yhden desilitran.

Ostokortissa määriteltiin, kuinka paljon tavaraa sillä sai ostaa tai kortissa oli pistearvo ostoksiin käytettäväksi. Säännöstely koski yleensä elintarvikkeita ja ylellisyystarvikkeita, kuten kahvia.

Kansanhuoltoministeriö päätti siitä, kuinka paljon ostokortilla sai tavaraa ostaa. Kuntien kansanhuoltolautakuntien tehtävänä oli korttien jakelu. Valtion ostokortteja on myynnissä erilaisissa keräilytapahtumissa ja verkossa esimerkiksi postimerkkihuutokaupoissa, joten niiden keräilyn aloittaminen on helppoa.

Aapo Korte

Lähde:
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org), artikkeli Ostokortti (24.4.2018)

(Teksti on kirjoitettu vuonna 2018.)